Lausetyyppien sekoittuminen edistyneessä oppijansuomessa – näkökulmana eksistentiaalilause

Abstract

Kielenoppijoiden syntaksia tarkasteltaessa tukeudutaan usein lausetyyppeihin. Tarkastelutavan etuna ovat sen kattavuus, pedagoginen sovellettavuus ja kielen luonnollisten omaksumismallien huomioonottaminen. Todellisen kielen tekstilauseet eivät ole millään lailla selvärajaisia kategorioita, vaan niissä sekoittuu usein piirteitä useista eri lausetyypeistä. Oppijankielessä ilmenevä epäidiomaattisuus voidaan kuitenkin monesti nähdä koko rakenteen epäidiomaattisuutena, joka puolestaan juontaa eri lausetyypeille ominaisten elementtien yhdistymisestä yhdessä lauseessa. Tässä artikkelissa tarkastellaan oppijansuomen lausetyyppejä ja lausetyyppien välistä sekoittumista. Tarkastelun lähtökohtana on olemassaoloa kuvaava eksistentiaalilause. Artikkelissa erotellaan kolme lausetyyppien sekoittumisen alalajia: 1) jonkin jäsenen kontekstiin nähden epäidiomaattinen muoto, 2) joidenkin jäsenien kontekstiin nähden epäidiomaattinen järjestys ja 3) jonkin kontekstin vaatiman jäsenen puuttuminen. Ilmiöiden kontekstisidonnaisuudella tarkoitetaan sitä, että kulloinkin kyseessä olevan tapauksen idiomaattisuuteen jossain toisessa esiintymisympäristössä ei oteta kantaa. Oppijansuomen syntaksille on tyypillistä, että näistä alalajeista esiintyy epäidiomaattisissa lauseissa samanaikaisesti useita. Tulokset osoittavat, että syntaksin epäidiomaattisuutta kannattaa useimmiten lähestyä koko rakenteen epäidiomaattisuutena ennemmin kuin yksittäisen muotopiirteen epäidiomaattisuutena. Artikkelissa pohditaan myös metodin ja tulosten sovellettavuutta annotoidulla korpuksella tehtävään tutkimukseen.

http://dx.doi.org/10.5128/LV21.03